Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Marimekko (Skammi 23) asuntomessuilla Jyväskylässä


























Asuntomessuilla oli monta kivaa, ihanaa ja kauniisti sisustettua kohdetta. Äijälänrannan asuntomessuilla Jyväskylässä, kantavina teemoina ovat olleet mm. Aalto. Teemalla on haluttu kunnioittaa arkkitehti Alvar Aallon perintöä. Nyt mennäänkin sitten hieman modernimpaan tunnelmaan sitten viime postausten.

Itse messukohteista muutama jäikin erityisesti mieleeni. Skammin talo nro 23 oli yksi, joka ihastutti persoonallisella tyylillään. Arkkitehtitoimisto kertoo blogissaan käyttäneensä julkisivuseinän verhouksessa poltettua punaista savitiiltä, joka on puolienkopoitu eli lasitettu mustaksi.  Marimekon sisustus Skammin kohteessa oli leikkisä ja onnistunut kokonaisuus. Esillä oli useita Marimekon uutuuskuoseja. Tiloissa oli hyvä fiilis - sinne olisi voinut jäädä pidempäänkin viipyilemään.

Vaalea naturel- puu on ollut jo jonkin aikaa kasvava trendi. Messuilla vaaleaa, käsittelemättömän näköistä puuta olikin käytetty eri tavoin. Geometrisia kuvioita materiaaleissa, bauhaus-värejä, kuparia ja marokkoteemaa ... Kierrätys ja ekologinen ote näkyi myös. Hyvä niin, sillä ekologisuus pitäisi lienee olla jo itsestäänselvyys sisustusalalla toimiville. Samaan tapaan kuin valaistuksen tai värien huomioon ottaminen. Toinen asia sitten onkin, mikä loppupeleissä onkaan ekologista kun asiaa tarkemmin katsastelee :)



































































 Tällaiset kuvat päällimmäisenä ja ensialkuun :) Isot lattiatyynyt olivat muuten asiasta kuudenteen ja seitsemänteen - jotenkin extra ihania.

 ♥

Sike

10 kommenttia:

  1. ♥onpa tyylikästä ja ihanaa! Niin raikkaat värit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni tässä oli niin hyvä tunnelma. Itse tykkäänkin messuilla katsoa ja ihailla erityylisiä sisustuksia. Oma koti ja look on sitten ihan oma juttunsa. Asiakasprojektien myötä on oppinut ainakin sen, ettei ole yhtä oikeaa tapaa sisustaa ja samalla kaavalla ei pitkälle pötkitä :)

      Poista
  2. Kaunis, skandinaavinen koti. Marimekon tekstiilit piristävät muuten niin
    levollista yleisilmettä. Viihtyisin hienosti kyseisessä kodissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, skandinaavinen, suomalainen. Ehkä Marimekko jo yrityksenä on niin suomalainen. Itse talossa taas materiaalit ja värit luontoa mukailevaa ja aalto-teemaa kunnioittavaa oli mielestäni myös tuo ulkovuoraus. Jotenkin tuli mieleen käpy :). Ei ehkä ihan omaa makuani mutta jollaintapaa siisti.

      Poista
  3. Tämä oli kyllä mielenkiintoinen kohde!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli jotenkin kyllä mielenkiintoinen. Mielestäni Marimekon tekstiilit olivat niin oikeassa ympäristössä täällä. Ja kivoja uutuuskuoseja näytti olevan myös tai ainakin itselle uusia :)

      Poista
  4. Minustakin Skammi oli todella kiva ja erilainen talo muihin verrattuna eli kyllä edukseenkin erilainen. Vaalea puu näytti todella kivalta ja sitä ihailin useassa kohteessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri siksi erottukin varmaan muista. Kivaa viikonloppua Laura :)

      Poista
  5. Kivoja kuvia! Tuo oli yksi niistä harvoista kohteista, joka jäi meiltä väliin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ok :) kaikkea ei ennätä sisältä asti katsastelemaan. Kivaa viikonloppua Marianne!

      Poista