Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Fiskarsin Yrttipuutarha/HerbGarden

Sain käyttööni blogiyhteistyön merkeissä FISKARS HerbGarden yrttipuutarhan ja yrttisakset. Kasvatusratkaisu on uudenlainen tapa varmistaa, että haluamiaan tuoreita yrttejä on saatavilla vuoden jokaisena päivänä. Kasvualustaan mahtuu kerrallaan neljä yrttiä(ruukkua). LED-valoyksikkö antaa kasveille optimaalisen valaistuksen.
 Fiskarsin yrttituet ja kapillaarimatot myydään erikseen. Kapillaarimatolla voidaan säätää kasvien saamaa kosteutta.











































Lähdin alkuun liikkeelle kasvattamistani sitruunamelissasta ja persiljasta. Kesällä ne viihtyivät mainiosti aurinkoisella terassilla, mutta öiden kylmettyä siirsin kasvit eteiseen ja aika pian tuntuivat nuupahtavan kastelusta huolimatta.
111810 Fiskars Yrttisakset



















Yrttisakset ovat erikseen hankittavat, mutta näppärä apu kasvien leikkaamiseen.
Kasvatusalusta oli yksinkertainen koota. Sijoituspaikan kanssa pitää vaan olla tarkkana, että on tukeva ja ettei sijoita alustaa  liian kuumaan, vetoisaan tai kylmään. Kuiva, puhdas alusta nostetaan lamppuyksikön päälle, kiinnitetään johto ja lisätään vettä loveihin saakka. Varotaan luonnollisesti kastelemasta LED-valoa. Lopuksi sijoitetaan ruukut  paikalleen.












































Tarkoitus olisi hankkia vielä pari kasvia lisää. Esimerkiksi basilikaa, rosmariinia tai ruohosipulia. Voisihan sitä kokeilla myös siemenistä alkaen yrttien itse kasvattamista.  Samalla saisi poikkeuksellisesti jo syksyllä kokea ennakkoon hippusen kevään ihanaa istuta/kaiva/myllerrä -puutarhaa fiilistä :)




                                                                                                      *blogiyhteistyö




22 kommenttia:

  1. Mä niin rrrakastan tuoreita yrttejä. Jo niiden tuoksua! Kasvivalokin taitaa jo vähitellen olla tarpeen. Mä en ainakaan ole talvisin saanut yrttejä menestymään pelkällä luonnonvalolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoreet yrtit ovat ihan parasta ♥ Mä kans _rakastan_ niitä ja siksi tämä onkin niin ihana uutuus arkeen :)

      Poista
  2. Kiva kun pääsit kokeilemaan tätä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ihana masiina ja parasta että on kompaktin kokoinen l. ei vie kohtuuttomasti tilaa sivu eikä syvyyssuunnassa. Ja kyllä yrtit tässä tuntuu viihtyvän. Yrttien valinnassa ja kastelusssa kun huomioi yrrtien erilaiset ominaisuudet :)

      Poista
  3. Ihan kivan näköinenkin tämä yrttipuutarha ja mikä ihanampaa kuin saada tuoreita yrttejä läpi vuoden ★

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan parasta. Ja ilman apuja yrttien hengissäpitäminen ei ole ihan yksinkertaista näillä leveyksillä :)

      Poista
  4. Tämä on ihan siedettävän näköinen, kun on nähnyt aikaisemmin niin isoja ja noh rumia vastaavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni tämä pelkistetty ulkonäkö istuu hyvin erityylisiin keittiöihin :)

      Poista
  5. Tuo on kyllä kiva. Rakastan yrttejä ja niitä aina kokeilen kasvattaa. Kesän jälkeen ne lähes aina nuupahtavat eli tuo on kyllä varmasti tosi kätevä!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne tahtoo nuupahtaa, kun päivänvaloa ei vaan ole enää riittävästi. Olen käyttänyt tätä vielä niin vähän aikaa, ettei kovin pitkää kokemusta ole vielä kertynyt. Laitoin kuitenkin kokeeksi ns. käytettun salaatin "tyven" HarbGrdeniin l. siten että varsia jonkin verran jäljellä. Näyttäisi nyt lupaavalta (n. viikon päästä) että uutta lehteä pukkaai tilalle :)

      Poista
  6. Tämähän on aivan jo silmänkestävä :) Voi että, minäkin niin rakastan yrttejä. Pitäisiköhän harkita tuollaisen hankkimista?? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ehdottomasti. Mikäli saan salaatteja tässä kasvamaan uudestaan niin se olis aivan huippu juttu Toki sekin jo itsessään hyvä ominaisuus, että saa yrteille pidemmän käyttettävyyden :)

      Poista
  7. ♥oiiii,tuollaisesta olenkin haaveillut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äläpä muuta, tässä saa samalla itsekin pikkuriikkisen valohoitoa kaupanpäälle syksyn pimeimpään aikaan :)

      Poista
  8. Ihanan vihreää! Siihenpä liittyen blogissani on sinulle haaste. ;)

    http://nuapurissa.blogspot.fi/2014/09/vihrea.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Kiitos Maru haasteesta ♥ Toteutan sen tässä lähipäivinä :)

      Poista
  9. Kesällä oli kyllä kiva, kun puutarhasta sai napsia tuoreita yrttejä...sama tapa olisi kiva talvellakin, joten voipi olla, että pitää harkita tällaista yrttien kasvatussysteemiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on kyllä ideaa ja saa näin tavallaan jatkaa kesän "viljely" ajatusta. Tuoreet yrtit ovat ihania ja jos tällä keinoin saa niistä enemmän irti niin mikäs sen parempaa :)

      Poista
  10. Mahtaisikohan tämäkin epäviherpeukalo onnistua tuon avulla yrittien kasvatuksessa? Kaikenlaista on kokeiltu, mutta toivo menetetty;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tuo on hyvä pointti Yrteillä on aikalailla erilaiset ominaisuudet kosteuden tarpeen suhteen. Valoa tarvitsee kaikki, mutta ihan kaikki eivät tykkää runsaasta kosteudesta ja päinvastoin. Varmimmin tässä pärjää kun valitsee samankaltaiset kasteluominaisuudet tarvitsevat yrtit :)

      Poista
  11. Tuo on kyllä kätevä, sillä valoahan ne yrtit kaipaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valoapa hyvinkin ja riittävää ksoteutta kunkin ytin tarpeen mukaan. Mukavaa päivää Helena :)

      Poista