Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Itsenäisyyspäivän ajatuksia | 6.12.2015

Itsenäisyyspäivä on ollut perheellemme aina tärkeä päivä. Tänä vuonna itsenäisyyspäivä on ollut jotenkin aivan erityisen merkityksellinen. Monessa suuntaa maailmaa on tälläkin hetkellä kovin levotonta ja rauha kaukana.




Suomeen on menneen syksyn aikana vaeltanut valtavat määrät pakolaisia hakemaan turvaa. Se muistuttaa kaiken hauraudesta. Näinpä ajattelinkin tänään poikkeuksellisesti postata lyhyesti, mutta isänmaallisesti.  Sisustus tuntuu tänään kovin pinnalliselta.
 Toisaalta on hienoa, että meillä on suomalaista arkkitehti- ja muotoiluosaamista. Pienistä paloista - eri alojen osaamisesta koostuu suomalainen osaamisen identiteetti. Monesta suomalaisesta asiasta tai tuotteesta saadaan olla ylpeitä maailmalla.

Itsenäisyys ei ole ollut aina meidänkään kansalle itsestäänselvää. Siksi on ollut hienoa saada tänään sytyttää sinivalkoinen kynttilä palaamaan. On huippua saada olla suomalainen ja asua itsenäisessä suomalaisessa yhteiskunnassa. Toivottavasti jäljellä olevista veteraaneista pidetään hyvää huolta, he jos jotkut -  ovat kaiken yhteiskunnan huolenpidon ansainneet.


Isänmaallisin ajatuksin oikein ihanaa itsenäisyyspäivän iltaa teille kaikille

♥ Sike

16 kommenttia:

  1. Hyvää itsenäisyyspäivää teille :)

    VastaaPoista
  2. Kyllä, nyt tuntuu siltä, että saa olla tosi tyytyväinen, että on suomalainen. Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomalaisuus on niin parasta. Ihana on toki reissata ja tutustua muuhunkin maailmaan mutta niin ihanaa on aina palata kotosuomeen <3

      Poista
  3. Suomalaisuus on tärkeä juttu,vaikka matkustellessa maailman äärillä sitä tulee globaalimmaksi ajatuksiltaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä. Rakastan matkustamista ja tutustua eri kulttuureihin ja maihin. Se avartaa ja tuo perspektiiviä asioihin. Mutta kaukaa on oppinut näkemään myös kotimaan arvon. Tääl on niin paljon hyvää ettei arjessa hevin tahdo aina muistaakaan :)

      Poista
  4. Hyvää itsenäisyyspäivän iltaa!

    VastaaPoista
  5. Toivottavasti teillä oli kaunis itsenäisyyspäivä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasti meni perheen kesken pääpiirteittäin. Aina se vaan tuntuu niin hienolta päivältä. Mukavaa viikkoa <3

      Poista
  6. Kaunis ja ajatuksia herättävä postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina. Jotenkin toivoisi tosissaan että sotaveteraanit saisivat loppuelämässään kaiken valtion tuen ja kunnioituksen. He ovat niin ison uhrauksen tehneet aikanaan. Kivaa viikko sinne :)

      Poista
  7. Hyvä teksti, mukavaa uutta viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus tuntuu että tänne blogiin haluaa laittaa painavampaakin asiaa. Kun eihän se elämä oikeasti ole sisustusta, tuunausta ja estetiikkaa. Vaan on niin paljon muutakin. :) Mukavaa viikkoa Sanna

      Poista
  8. Tutun oloisia tunnelmia. Jotenkin aivan erityisesti tänä itsenäisyyspäivänä muistin iloita itsenäisestä maasta. Se ei ole itsestäänselvyys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tutulta kuulostaa. Ehkä myllertävä maailmaa tekee sen ? Itse ainakin huomannut että vaikuttaa tää maailman tilanne ainakin omiin aatoksiin. Ja se että tiedostaa kaiken haurauden. Niin pienest tuntuu kaikki olevan kiinni. Mutta meillä on nyt turvallista ja nautitaan siitä <3

      Poista