Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Omenoiden aika | 23.9.2015

 
Omenoita on tullut tänä vuonna hyvin. Alkuun - vuosia sitten  istutimme 4 omenapuuta ja kun ne eivät meinanneet millään alkaa kukkimaan - istutimme varalta vielä kaksi. Nyt niitä on kuusi ja kaikki tuottavat tällähetkellä satoa.  Monet ovat kertoneet, että omenoiden laatu on alkukesän sateiden vuoksi ollut tänä vuonna normaalia huonompaa. Jonkinverran huonoa on ollut näissäkin, mutta silti kerättävää on riittänyt yllinkyllin.


                      




 Sadonkorjuu on itseasiassa ihan mukavaa puuhaa. Samalla luonteva tapa viettää aikaa lasten ja nuorten kanssa. Fiskarsin Classic lehtiharava ja Garden light rautaharava olivat hyvä apu maahan tippuneiden huonolaatuisten omenoiden haravoinnissa. Samalla tuli haravoitua alkusyksyn ensimmäiset maahan varisseet lehdet alta pois.

Omenoista on valmistunut mm. hilloa, soseita, piirakkaa, kauraomeanapaistosta. Jos teillä on hyviä omenareseptejä niin oikein mielellään otetaan vastaan :)

Mukavaa syksyä lukijat ♥

Sike





Yhteistyössä



.